- Tietoa hiilihydraattiherkän hevosen ruokinnasta
- Kaviokuume yleistyy (Pro Hevonen 5-6/2007, päivitetty versio)
Tietoa hiilihydraateille herkän hevosen ruokinnasta
0 Sisällysluettelo
1 Johdanto
2 Tiivistelmä
3 Milloin liialliset hiilihydraatit aiheuttavat ongelmia?
4 Hiilihydraateille herkän hevosen ruokinta
4.1 Pelkkä viljojen vähentäminen ei riitä
4.2 Heinässä ja ruohossa ON sokereita
4.3 ”Vehreän” laidunruohon välttäminen ei ole ratkaisu
4.4 Myös kuivaheinässä voi olla liikaa sokeria ja fruktaania, jos se on tehty paljon sokereita sisältävästä heinäkasvustosta.
4.5 Älä vähennä karkearehun määrää
4.6 Sokerin määrän vähentäminen heinässä
4.7 Hiilihydraateissa on eroja
4.8 Oljet ja kokoviljarehu eivät usein ole turvallisia syöttää
4.9 Entä palkokasvit - sinimailanen ja apila?
4.10 Kivennäisaineiden puutostilat.
5 Turvallisempaa laidunnusta
5.1 Nykyisillä laitumilla oleva ruoho EI ole sitä mitä hevoset ovat luonnossa sopeutuneet syömään
5.2 Ruohon ei-rakenteellisten hiilihydraattien (NSC) määrään vaikuttavia tekijöitä
5.3 Laiduntaminen “riskiryhmän” hevosilla
5.3.1 Hiekkatarha ja rajoitettu laidunnusaika
5.3.2 Parhaat ajat, huonoimmat ajat
5.3.3 Kuollut ruoho
5.3.4 Kuonokopat
5.3.5 Kaistalelaidunnus
5.3.6 Kokonaan laidunnuksesta luopuminen
6 Safergrass tarvitsee apuasi
7 Lähdeluettelo
1 Johdanto
Tähän kerätty tieto on tiivistetty käännetty ja Kathryn Watts:in kotisivulta www.safergrass.org. Kathryn Watts on maataloustutkija ja –konsultti, joka aloitti tutkimaan hevosrehuja löytääkseen apua omille kroonista kaviokuumetta sairastaville poneilleen.
Tekstin on koonnut ja kääntänyt Nina Jaakkola, joka myös vastaa mahdollisista virheistä käännöksessä.
Huomaathan, että tämä teksti käsittelee nimenomaan hiilihydraateille herkistyneiden hevosten ruokintaa. Tähän ryhmään kuuluvat hevoset, joilla on tai on ollut jokin seuraavista sairauksista/ ongelmista: kaviokuume, lannehalvaus, akuutti tai krooninen suolistosairaus, ”Cushingin tauti”, insuliiniresistenssi, metabolinen oireyhtymä tai muu sokeriaineenvaihdunnan häiriö. Myös alkuperäisrotuisten, hyvin kevyessä käytössä olevien tai toipilaiden sekä vanhojen hevosten omistajien kannattaa lukea teksti, mutta esimerkiksi heinän sokeripitoisuutta koskevia raja-arvoja ei tarvitse ”orjallisesti” noudattaa, ellei mitään sokeriaineenvaihdunnan ongelmia ole hevosella koskaan ollut. Nyrkkisääntö on, että sinun ei tarvitse huolehtia heinän sokeripitoisuudesta, jos hevonen on terve ja normaali ja se liikkuu reippaasti parisen tuntia joka päivä. Vielä tärkeämpää kuin heinän tai ruohon sokeripitoisuus sinänsä, on että muutokset ruokintaan tehdään aina hitaasti! Erityisen vaarallista on äkillinen vaihto vähäsokerisesta heinästä paljon sokereita sisältävään heinään tai laidunruohoon. Ruokintaperäinen kaviokuume on pohjimmiltaan suoliston toimintahäiriö: vaaralliset mikrobit runsastuvat hevosen suolistossa, kun sinne tuodaan yhtäkkiä paljon sokereita, ja tästä lähtee kaviokuumeeseen tai ähkyyn johtava ketjureaktio liikkeelle. Heinän vaihto tulee kaikilla hevosilla tehdä tahdilla enintään kilo viikossa. Poneilla hitaammin. Siis: vanhaa heinää vähennetään asteittain niin, että vanhan heinän annos pienenee viikon aikana yhdellä kilolla. Samalla annetaan uutta heinää tuppo päivässä annosta lisäten niin, että uuden heinän päiväannos on viikon lopulla 1 kg, jne. Totutus laidunruohoon tulee myös tehdä varovasti: laidunnusaikaa lisätään 10 (riskiryhmä) - 20 (normaalit hevoset) minuuttia kolmen päivän välein vähentäen samalla heinää.
Muistathan, että kaviokuume on kiireellistä eläinlääkärin hoitoa vaativa sairaus. Keskustele tässä esitetystä lääketieteellisestä tiedosta hevostasi hoitavan eläinlääkärin kanssa.
Ota myös huomioon, että vaikka suurin osa tässä esitetystä tiedosta pätee todennäköisesti myös suomalaisissa oloissa, niin tekstiä ei ole muokattu suomalaista ilmastoa, heinälajikkeita tai maatalouden erityispiirteitä silmälläpitäen.
2 Tiivistelmä
Hiilihydraateille herkille hevosille, kuten kaviokuumepotilaille, ei saisi antaa sokeri-, tärkkelys- tai fruktaanipitoisuudeltaan korkeita rehuja. Näitä ovat kaikki viljatuotteet (kaura, ohra, vehnä, maissi, panimoiden sivutuotteet), melassi sekä runsaasti sokeria sisältävä heinä ja laidunruoho. Hiutaleiksi puristaminen, keittäminen tai pelletöinti lisäävät tärkkelyksen saatavuutta viljatuotteissa eli eivät poista ongelmaa.
Vältä laiduntamista tähkälle tulon alkuvaiheissa, ylilaidunnetulla laitumella sekä kuivuuden tai hallan aikana. Vaarallisin aika laiduntaa on aurinkoisena päivänä myöhään iltapäivällä tai alkuillasta; tai mihin aikaan päivästä tahansa, jos lämpötila on edellisenä yönä laskenut alle 5 °C:een.
Kaviokuumehevoselle turvallista rehua on heinä, jossa ei-rakenteellisten hiilihydraattien määrä [suurin piirtein sama kuin heinäanalyysin ”sokeri”, suom. huom.] on 10 % kuiva-aineesta tai alle (100 g/ kg ka). Pektiini, hemiselluloosa ja selluloosa ovat myös turvallisia energian lähteitä. Niitä on pääasiassa (melassittomassa) sokerijuurikasleikkeessä ja soijan kuorissa.
Heinän liotus on hyödyllinen ensiapu akuuttia kaviokuumetta sairastavien hevosten hoidossa. Liota heinää ainakin 1-2 tuntia kylmässä vedessä tai 30 minuuttia kuumassa vedessä, valuta heinä ja syötä ennen kuin se ehtii homehtua. Käytä joka kerta uutta vettä, koska sokerit kertyvät veteen. Varmista, että heinä on liotettaessa kokonaan veden alla, mitä enemmän vettä käytät, sitä parempi. Lähetä heinäsi analysoitavaksi ei-rakenteellisten hiilihydraattien (NSC) määrän selvittämiseksi ja vaihda se, jos NSC-pitoisuus on yli 12 %.
3 Milloin liialliset hiilihydraatit aiheuttavat ongelmia?
Kilpahevosteollisuus ohjaa hevosten ravitsemustutkimusta yliopistoissa. Keskivertoharrastehevosen tarpeet ovat hyvin erilaiset kuin huippu-urheilijahevosten. Todennäköisesti noin 90 prosenttia kaikista hevosista ei tarvitse ruokavalioonsa lainkaan viljoja tai sokeripitoisuudeltaan korkeaa ruohoa tai heinää.
Kantavat tammat, kasvavat hevoset ja kovassa työssä olevat kilpahevoset hyötyvät nykyaikaisista ravintorikkaista* rehuista. Mutta mikä on hyvästä tietyn tyyppiselle hevoselle, voi olla liikaa jollekin toiselle. Monet hevoset ovat lemmikeitä, ”pullahevosia,” tai niillä ratsastetaan vain kevyesti viikonloppuisin. Toiset rodut ovat sopeutuneet elämään karussa ympäristössä, jossa ravintoa on niukasti saatavilla. Pitäisi olla itsestään selvää, ettei näitä hevosia ei voi ruokkia samalla tavoin kuin täysiveristä laukkaratsua!
[* "Ravintorikas" viittaa tässä yhteydessä suureen energiamäärään ja sokeripitoisuuteen sekä jossain määrin myös valkuaiseen. Suom. huom.]
Vanhoille hevosille voi myös kehittyä sokeriyliherkkyys samalla tavoin kuin vanhoille ihmisille vanhuusiän diabetes. Eräässä vanhoja hevosia koskevassa tutkimuksessa [Ralston] yli 70 prosentilla tutkituista yli 20-vuotiaista hevosista oli merkkejä muuttuneesta glukoosiaineenvaihdunnasta. Hammasongelmat ja heikentynyt ravinteiden imeytyminen ovat yleisiä vanhojen hevosten vaivoja. Rehunvalmistajat markkinoivat tästä syystä erityisiä ”seniorirehuja”, mutta näiden syöttämissä tulee noudattaa varovaisuutta. Sokeri- ja tärkkelyspitoisuudeltaan korkeat seniorirehut ovat kertomusten mukaan aiheuttaneet kaviokuumetta ja ähkyä.
Hiilihydraateille yliherkille hevosille, kuten kaviokuumepotilaille, ei saisi antaa sokeri-, tärkkelys- tai fruktaanipitoisuudeltaan korkeita rehuja. Näitä ovat kaikki viljatuotteet (kaura, ohra, vehnä, maissi, panimoiden sivutuotteet) ja melassi. Hiutaleiksi puristaminen, keittäminen tai pelletöinti lisäävät tärkkelyksen saatavuutta näissä tuotteissa.
Yksi syy hevosen alentuneeseen kykyyn sietää hiilihydraatteja on EPSM-niminen sairaus (Equine Polysaccharide Storage Myopathy). [Valentine] Sairauteen liittyy geenivirheen aiheuttama epänormaali glykogeeniaineenvaihdunta, joka voi johtaa lannehalvaukseen. Sairautta hoidetaan rajoittamalla sokereiden ja tärkkelyksen saantia ja lisäämällä rasvan määrää ruokavaliossa. Lisää tietoa EPSM:stä saat seuraavista lähteistä (englanniksi):
http://www.addl.purdue.edu/newsletters/2000/winter/pesm.shtml
Hyvä kooste hevosen hiilihydraattiaineenvaihdunnasta on seuraavassa (englanniksi):
http://www.ivis.org/advances/Ralston/hoffman/IVIS.pdf
4 Hiilihydraateille herkän hevosen ruokinta
4.1 Pelkkä viljojen vähentäminen ei riitä
Vastoin yleistä uskomusta heinä ja ruoho eivät ole pelkkää kuitua, vaan heinän ja ruohon laadulla on suuri merkitys hiilihydraateille herkkien hevosten ruokinnassa. Pelkkä viljojen jättäminen pois ruokinnasta ei riitä, kun kyse on kaviokuumetta sairastavasta tai muuten hiilihydraateille herkästä hevosesta.
4.2 Heinässä ja ruohossa ON sokereita
Sokerit ovat kasvien kasvun perusrakennuspalikoita. Useimmat kasvien hiilihydraateista koostuvat glukoosista ja/ tai fruktoosista. Toinen nimi sokerille on sakkaridi. Kun molekyyli koostuu useasta sokerista, sitä kutsutaan polysakkaridiksi. Tärkkelys on glukoosien muodostama polysakkaridi. Fruktaanit ovat pääasiassa fruktoosista koostuvia polysakkarideja, mutta muutama glukoosimolekyyli saattaa olla joukossa mukana. Fruktaanimolekyylit voivat olla valtavan kokoisia, niillä on kolmiulotteinen rakenne ja niitä on monia erityyppisiä. Eri heinäkasveilla on kullakin oman tyyppisensä fruktaanit, tosin aivan kaikki heinäkasvit eivät valmista fruktaania.
Kasvit valmistavat sokeria yhteyttämällä valoisana aikana. CO2 + H2O + energiaa auringonvalosta = sokeria. Tätä tapahtuu jatkuvasti, niin pitkään kuin aurinkoa, vettä ja hiilidioksidia riittää. Lämpötila ei juuri vaikuta yhteyttämisnopeuteen.
Kasvit käyttävät sokeria soluhengityksessä yöllä. Kasvi käyttää valmistamiansa sokereita kasvuun, muuntaen yksinkertaisia sokereita kuiduiksi tai käyttäen niitä energiana muiden tärkeiden yhdisteiden valmistamisessa. Tästä syystä kasveissa on alhaisempi sokeripitoisuus aamun koitteessa edellyttäen, että ympäristöolot olivat yöllä soluhengitykselle optimaaliset: tarpeeksi lämmin ilma ja riittävästi vettä ja ravinteita. Koska soluhengitys ja kasvu edellyttävät entsyymitoimintaa, nämä elintoiminnot ovat lämpötilasta riippuvaisia.
4.3 ”Vehreän” nurmen välttäminen ei ole ratkaisu
Ihmiset syyttävät kaviokuumeesta usein “vehreää” laidunta ja luulevat, että suurimman riskin muodostaa nopean kasvun vaiheessa oleva laidunnurmi. Luullaan, että paras tapa vähentää kaviokuumeeseen sairastumisen riskiä on olla lannoittamatta ja kastelematta laidunta ja antaa hevosten ylilaiduntaa ruohon kasvun hillitsemiseksi. Kasvifysiologiset tutkimukset kuitenkin osoittavat kasvien LISÄÄVÄN sokereiden ja fruktaanien varastointia stressitilanteissa, joita ravinteiden vähyys, kuivuus ja ylilaidunnus ovat.
Syy sokereiden kertymiseen on yksinkertainen: yhteyttämistä (sokerin tuotantoa) tapahtuu enemmän kuin soluhengitystä (sokerin kulutusta). Yhteyttämistä säätelee pääasiassa auringon elektromagneettinen energia, ja vaikka vettä tarvitaan tässä prosessissa, soluhengitys hidastuu vedenpuutteessa aikaisemmin kuin yhteyttäminen. Hengitystä ja kasvua rajoittaa mikä tahansa ympäristöstressi, kuten kylmä ilma, kuivuus, maaperän suolaisuus tai välttämättömien ravinteiden puute. Ajattele kasvia tehtaana, joka valmistaa suurta komponenttimäärää sisältävää tuotetta. Jos YKSIKIN osakomponentti loppuu, tehtaan tuotantolinja suljetaan. Jos sokeria tuotetaan päivällä lisää, mutta tehdas on suljettu veden puutteen vuoksi, sokereita kerääntyy. Tämä on luonnonvalinnan tuottama menestyksekäs sopeutumiskeino: kasvit voivat jatkaa sokerien ja muiden rakennusaineiden keräämistä ja varastoimista ja olla valmiina nopeaan kasvuun heti, kun rajoittavaa tekijää on saatavilla. Tästä syystä ruoho lähtee niin nopeasti kasvuun kuivuutta seuraavan sadekuuron jälkeen.
4.4 Myös kuivaheinässä voi olla liikaa sokeria ja fruktaania, jos se on tehty paljon sokereita sisältävästä heinäkasvustosta.
Osa heinän sisältämästä sokerista saattaa hävitä heinää kuivattaessa, koska kasvit jatkavat soluhengitystä korjuun jälkeen, kunnes kosteuspitoisuus on noin alle 40 %. Tästä syystä kuivausajan pituudella on vaikutusta siihen, kuinka paljon sokeria kuluu. Viileällä ja pilvisellä säällä ja ilman kosteuden ollessa suuri pidentynyt heinän kuivausaika johtaa alhaisempiin sokeripitoisuuksiin. Pieni sadekuuro saattaa huuhtoa jonkin verran sokereita heinästä ja hidastaa heinän kuivumista edelleen. Tämän vuoksi ”kastunutta” heinää ei pidetä riittävän hyvänä lehmille siinäkään tapauksessa, että sääolot sateen jälkeen olisivat hyvät eikä heinä homehtuisi. Valkuaisaineet huuhtoutuvat heinästä vasta rankkasateessa tai erittäin pitkässä kuivausajassa. Osa ”huonolaatuisesta” heinästä saattaa olla parasta mahdollista heinää kaviokuumeiselle hevoselle.
Kathryn Watts:in tutkimien heinälaatujen ei-rakenteellisten hiilihydraattien kokonaismäärä on vaihdellut alle yhdestä prosentista yli 35 prosenttiin kuiva-aineesta. Tämä vaihteluväli vaikuttaa hänen mielestään tarpeeksi suurelta aiheuttaakseen merkittävän muutoksen hevosen ruokinnassa, vaikka viljoja ei syötettäisi lainkaan. Lauhkeassa ilmastovyöhykkeessä heinäkasvien ei-rakenteelliset hiilihydraatit (Non Structural Carbohydrates, NSC) ovat pääasiassa sokereita ja fruktaania, monimutkaista polysakkaridia, joka on sulamaton, mutta fermentoituu nopeasti hevosen suolistossa.
Korkeita fruktaanipitoisuuksia on paljon todennäköisemmin tuoreessa ruohossa kuin heinässä. Kasvisolukot jatkavat fruktaanin ja yksinkertaisten sokerien käyttämistä elintoimintoihinsa, kunnes heinä on kuivunut. Eräässä tutkimuksessa verrattiin hiilihydraattipitoisuuksia tuoreessa ja pellolla kuivatussa kaurassa ja todettiin sokereiden nettohävikin olleen 32 %, fruktaanin hävikin 47 % ja tärkkelyksen määrä pysyi samana.
Hevosten reaktioissa ei-rakenteellisten hiilihydraattien määrään on eroja eikä voida antaa mitään absoluuttisia lukuja, jotka olisivat turvallisia kaikille kaviokuumeisille tai insuliiniresistenteille hevosille. Dairy One database :n mukaan heinien keskimääräinen ei-rakenteellisten hiilihydraattien (NSC) pitoisuus on 13 %. Terve järki sanoo, että glukoosi-intolerantin hevosen rehuksi tulisi valita heinää, jonka pitoisuudet ovat alle tämän keskiarvon. Kathryn Watts:in mielestä NSC-pitoisuudeltaan 10 % tai tämän alle oleva heinä on hyvä tavoite riskiryhmän hevoselle. Akuutista kaviokuumeesta tai hyvin korkeasta insuliinitasosta kärsivälle hevoselle rehun pitäisi olla mieluiten vieläkin alhaisempi NSC-pitoisuudeltaan.
4.5 Älä vähennä karkearehun määrää
Lihomiseen taipuvaisilta hevosilta rajoitetaan usein heinän syöntiä liikaa siihen nähden, mitä suoliston optimaalinen toiminta ja hevoselle tyypillinen pureskelun tarve vaatisivat. Riittämätön korsirehun määrä johtaa monenlaisiin pahoihin tapoihin, kuten puun puremiseen, kutomiseen, ilman nielemiseen tai lannan syömiseen. Kaikki nämä ovat hyvin stressaavia asioita sekä hevoselle että omistajalle. Ylipainoiset kaviokuumepotilaat tarvitsevat siksi ”terveyskylpylätarhan”, jossa ne voivat ulkoilla turvallisesti, seurustella toisten hevosten kanssa, saada liikuntaa ja napostella pitkin päivää vähäkalorista ruokaa. Tarvitsemme siis ”kevytheinää”, jossa on sama proteiini- ja kivennäismäärä, mutta vähemmän sokereita kuin normaalissa heinässä. Tämä ei ole ylivoimainen pyyntö kasvinjalostajille, mutta meidän tulee tehdä tarpeemme heidän tiedettäväkseen.
4.6 Sokerin määrän vähentäminen heinässä
Kathryn Watts tutki The Animal Health Foundation:in rahoittamassa tutkimuksessa heinän liotuksen vaikutusta ei-rakenteellisten hiilihydraattien määrään. Hän totesi heinän liotuksen olevan hyödyllinen ensiapu sokeri- tai fruktaaniyliherkkyydestä johtuvaa kaviokuumetta sairastavien hevosten hoidossa. Hän on saanut tietoonsa tapauksia, joissa kroonista kaviokuumetta sairastava, insuliiniresistentti, hevonen liikkui selvästi paremmin jo muutaman päivän kuluttua heinän liotuksen aloittamisesta. Tulokset saattavat kuitenkin näkyä vasta kahden viikon kuluttua, joten älä luovuta liian nopeasti. Jos hevosella epäillään olevan aineenvaihduntasyistä johtuva kaviokuume, liota heinää ainakin 1-2 tuntia kylmässä vedessä tai 30 minuuttia kuumassa vedessä, valuta heinä ja syötä ennen kuin se ehtii homehtua. Käytä joka kerta uutta vettä, koska sokerit kertyvät veteen. Varmista, että heinä on liotettaessa kokonaan veden alla. Mitä enemmän vettä käytät, sitä parempi. Lähetä heinäsi analysoitavaksi ei-rakenteellisten hiilihydraattien (NSC) määrän selvittämiseksi ja vaihda se, jos NSC-pitoisuus on yli 12 %. Täydellinen tutkimusraportti heinän liotuskokeesta löytyy sivulta www.safergrass.org
4.7 Hiilihydraateissa on eroja
Nyt ei ole kyse kaloreista tai sulavan energian (DE) määrästä. Meidän on keskityttävä kalorien MUOTOON ja erotettava eri hiilihydraatit toisistaan. Sokeri aiheuttaa glukoosi- ja insuliinipiikkejä, jotka voivat saada aikaan ryöpyn seurauksia eläimillä, joilla on epänormaali glukoosiaineenvaihdunta. Ylimääräinen tärkkelys voi joutua umpi- ja paksusuoleen ja aiheuttaa siellä maitohappoa tuottavien bakteerien määrän nopeaa kasvua. Fruktaaniin kiinnitetään nykyisin paljon huomiota, koska sekin voi sekoittaa suoliston bakteeritasapainon.
Sinimailasta ja kauraa syötettiin eräässä tutkimuksessa siten, että syötettyjen hiilihydraattien kokonaismäärä oli yhtä suuri ja sulavan energian määrä sinimailasannoksessa suurempi kuin kaura-annoksessa. Tuloksena oli, että ponien veren glukoosipitoisuus oli 30 % korkeampi kaura-aterian kuin sinimailasaterian jälkeen. [Argenzio].
Toiset hiilihydraatit ovat turvallisempia kuin toiset. Sokeri, tärkkelys ja fruktaani ovat niitä hiilihydraatteja, joiden määrää pitää rajoittaa. Jos hevosesi on huono rehunkäyttäjä, on mahdollista lihottaa sitä tarvitsematta turvautua sokeri- ja tärkkelyspitoisuudeltaan korkeisiin rehuihin. Pektiini ja hemiselluloosa ovat turvallisia hiilihydraatteja, sillä ne fermentoituvat hitaammin eivätkä saa aikaan glukoosi- tai insuliinipiikkejä.
Pektiiniä on hyvin vähän heinäkasveissa, mutta sinimailasessa sitä on noin 10-15 prosenttia kuiva-aineesta (Hatfield pdf). Pektiiniä on usein runsaasti myös melassittomassa sokerijuurikasleikkeessä ja soijan paloissa ja tästä syystä nämä ovat usein tärkeimpiä aineosia kaviokuumehevosille tarkoitetuissa rehuissa. Rasvoja tulee syöttää varovasti ja vain viimeisenä keinona kroonisesti alipainoisille hevosille tai EPSM –sairaudesta kärsiville hevosille. Rasva pitää glykeemisen vasteen kurissa, mutta tyhjät kalorit eivät ole hyvästä ylipainoisille hevosille. Ei-rakenteellisten hiilihydraattien määrän rajoittaminen on paras lähestymistapa.
4.8 Oljet ja kokoviljarehu eivät usein ole turvallisia syöttää
Yleisesti ottaen kannattaa välttää kaurasta, vehnästä, ohrasta, rukiista ja ruisvehnästä tehdyn kokoviljarehun syöttämistä. Viljalajikkeet on jalostettu korkeaa tärkkelyspitoisuutta silmällä pitäen, ja kun vilja on kukkimisvaiheessa, sen korsi sisältää runsaasti sokereita kehittyvän siemenen käytettäväksi. Dairy One –tietopankin mukaan kauran kokoviljarehu sisältää keskimäärin 22 % ei-rakenteellisia hiilihydraatteja (NSC) ja pitoisuudet vaihtelevat normaalisti välillä 15-29 %. Vertaa tätä heinän keskiarvoon 13.8 % ja normaaliin vaihteluväliin 9-18 %. Voi olla, että onnistut löytämään vähäsokerista kokoviljarehua, mutta älä syötä tätä rehua hiilihydraattiherkälle hevoselle lähettämättä sitä ensin analysoitavaksi.
Oljissa voi olla vähemmän sokereita kuin tyypillisessä kuivaheinässä, mutta tämän varaan ei kannata hiilihydraattiherkän hevosen kyseessä ollessa laskea. Korsiin nimittäin saattaa jäädä erityisen paljon sokereita, jos jyvät eivät täyty kunnolla esimerkiksi korsien katkeamisen, hallan, kuivuuden tai tautien vuoksi. Olkia ei siis kannata syöttää hiilihydraattiherkälle hevoselle ilman sokerianalyysiä.*
[* Oljet ovat usein kyseenalaisia hygieeniseltä laadultaan ja tämä saattaa olla vielä todennäköisempi ongelmien lähde kuin sokeripitoisuus sinänsä. Suom. huom.]
4.9 Entä palkokasvit - sinimailanen ja apila?
Palkokasvien hiilihydraattimääristä on paljon ristiriitaista tietoa. Muiden hiilihydraattien kuin kuitujen (Non-Fiber Carbohydrates, NFC) määrä on suuri, mutta tästä puolet saattaa olla pektiiniä, joka on turvallinen hiilihydraattimuoto. Ei-rakenteellisten hiilihydraattien (Non-Structural Carbohydrates, NSC), sokerien ja tärkkelyksen, määrä vaihtelee kehitysvaiheen ja ympäristöolojen mukaan, mutta yleensä niiden määrä on palkokasveissa alhaisempi kuin vieressä kasvavissa heinäkasveissa. Sinimailasessa (alfalfa) tai apilassa ei kummassakaan ole merkittäviä määriä fruktaania. Ne sisältävät trisakkarideja, joita ei luokitella fruktaaneiksi (Mitä trisakkarideille tapahtuu hevosen suolistossa?) Joidenkin hevosten on kerrottu sairastuneen kaviokuumeeseen syötyään pelkkää sinimailasta, mutta tässä on hyvin voinut olla kyse ylen määräisestä valkuaisesta tai jostain toistaiseksi tuntemattomasta syystä, joka voi liittyä kasviestrogeeneihin tai kasvissa loisivien sienten tuottamiin myrkkyihin. Apilassa saattaa olla korkeita määriä kasviestrogeenejä tietyissä ympäristöoloissa. Jotkut eläinlääkärit ovat sitä mieltä, että apila saattaa pahentaa aineenvaihduntasairauksista kärsivien hevosten oireita.
Monet hevoset kestävät sinimailasta hyvin, toiset taas eivät ollenkaan. Ehkä hevosen yksilöllinen aineenvaihdunta määrittää, kuinka herkkä se on? Jos saatavillasi olevassa heinässä valkuaispitoisuus on alle noin 8-9 %, hevosesi saattaa sietää pieniä määriä myöhään korjattua, kortista sinimailasta, jossa on paljon purppuranpunaisia kukkia. Vältä parasta laatua olevaa sinimailasta, joka valitettavasti on yleisemmin saatavilla oleva muoto. Ole varovainen, tee muutokset hyvin hitaasti, tarkkaile hevostasi ja anna vain sen verran kuin on välttämätöntä tarjotaksesi hevosellesi riittävästi, mutta ei ylimäärin, valkuaista.
4.10 Kivennäisaineiden puutostilat
Parhaimmankaan saatavilla olevan heinän syöttäminen ei takaa hevosen ravintoaineiden tarpeen täyttymistä. Heinässä voi olla äärimmäisiä kivennäisaineiden epätasapainoja ja puutoksia. Lähetä heinäsi analysoitavaksi ja varmista, että hevosesi saa riittävästi kivennäisiä sekoitettuna viljattomaan ja vähäsokeriseen sideaineeseen, kuten melassittomaan sokerijuurikasleikkeeseen.*
[* Kivennäisrehujen sokeripitoisuus on yleensä merkityksettömän pieni. Kaikkein herkimmille hevosille voi kuitenkin aiheutua ongelmia sellaisista melassipohjaisista kivennäisrehuista, joissa syötettävä päiväannos on suhteellisen suuri (nyrkkisääntönä yli desilitra per päivä). Kaikki hiilihydraattiherkät hevoset eivät reagoi melassin sokereihin. Fruktaanit ovat yleensä kaviokuumehevosille vaarallisimmat sokerit, ja fruktaaneja esiintyy lähinnä heinässä ja laidunruohossa, ei melassissa. Monissa kivennäisvalmisteissa käytetään makeutusaineena ksylitolia, jonka pitäisi suomentajan käsityksen mukaan olla pieninä määrinä täysin turvallista myös sokeriaineenvaihdunnan häiriöistä kärsiville hevosille. Suom. huom.]
5 Turvallisempaa laidunnusta
5.1 Nykyisillä laitumilla oleva ruoho EI ole sitä mitä hevoset ovat luonnossa sopeutuneet syömään
Ihmiset sanovat: “Ruoho on hevosen luonnollista ravintoa” ymmärtämättä, että laitumillamme kasvava ruoho on kovin erilaista kuin mitä hevoset ovat luonnossa sopeutuneet syömään. Kasvinviljelijät muuttavat lisäksi kovaa vauhtia heinäkasveja vieläkin ravinnerikkaammiksi ja helpommin sulavaksi voidakseen lisätä tuotantoa karja- ja lammastiloilla. Hiilihydraattien varastointikyky liittyy tiiviisti sellaisiin kasvin ominaisuuksiin, kuten talvenkestävyys, aikainen kasvun aloitus keväällä, kuivuuden ja suolan kestävyys sekä optimi kasvu vähäisellä hoidolla. Kun kasveja jalostetaan näitä ominaisuuksia silmälläpitäen, niistä jalostetaan samalla tahattomasti tai tahallisesti sokeri- ja fruktaanipitoisuudeltaan korkeita. Tietäen useimpien hevosenomistajien ymmärtävän kovin vähän nurmenviljelystä maatalousasiantuntijat joutuvat usein suosittelemaan hevoslaitumelle laiminlyöntiä kestäviä lajikkeita, jotka saattavat olla ei-rakenteellisten hiilihydraattien pitoisuudeltaan korkeimpia.
Monet luulevat laidunnurmiensa olevan luonnonmukaisia, koska niitä ei ole koskaan tarkoituksella kylvetty. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että laitumella olisi alkuperäiskasvilajeja. Alkuperäiskasvit eivät kestä eläinten jatkuvaa laidunnusta pienillä laitumilla. Euroopassa on harrastettu laajamittaista laidunnusta jo vuosisatoja ja tämä on muuttanut laidunniittyjen kasvilajistoa.
Kasvinjalostajat valitsevat jalostukseen kuitupitoisuudeltaan alhaisia kasveja ja muuttavat kuidun kemiallista koostumusta siten, että siitä tulee helpommin sulavaa (USDA) Karjankasvatuksessa on tehokkainta saada eläimet syömään niin paljon kuin mahdollista. Maistuvuuden lisäämiseksi laidunnurmilajikkeiksi valitaan sokeri- ja fruktaanipitoisuudeltaan korkeita lajikkeita. Samalla pyritään pitämään kuitupitoisuus alhaisena, jotta eläimet tulisivat hitaammin kylläisiksi. Rehukasvien tutkimus ja jalostus tähtäävät eläinten lihottamiseen tai maidontuotannon maksimoimiseen. Lehmille ”parhaan” laitumen oletetaan olevan parasta myös hevosille. Se voi olla hyvä laidun lehmälle, joka syödään kaksivuotiaana. Ei välttämättä niin hyvä laidun ponille, joka halutaan pitää terveenä yli 30-vuotiaaksi. Kathryn Watts on tavannut hevosia omistavia rehukasvijalostajia, jotka myöntävät, etteivät syötä parasta heinää hevosilleen. Eräs heistä sanoi antavansa hevostensa laiduntaa 2 tuntia aamulla ja 2 tuntia illalla, ei enempää. Muuten hevoset lihovat liikaa ja hän tietää syyn siihen. Hevosten ruokintaneuvojat kuitenkin kehottavat meitä antamaan hevosille vapaasti heinää estääksemme vatsahaavoja, ähkyä ja pahojen tallitapojen syntyä. Hyötyisimme kaikki, jos hevosten ruokintaneuvojat ja rehukasvien jalostajat puhuisivat keskenään. Hevonen ei ole lehmä. Miksi sille pitäisi syöttää samaa rehua? Jotkut hevoset tarvitsevat kevytheinää ja kevytlaidunruohoa.
5.2 Laidunnurmen ei-rakenteellisten hiilihydraattien (NSC) määrään vaikuttavia tekijöitä
Nurmen ei-rakenteellisten hiilihydraattien (Non Structural Carbohydrates, NSC) määrään vaikuttavat monet tekijät ja nämä tekijät voivat olla merkityksellisempiä kuin minkään yksittäisen kasvilajin ominaisuudet. Geneettistä potentiaalia ei voi käsitellä irrallaan niistä ympäristöoloista, jossa kyseinen kasvi kasvaa. Jollekin kasvilajille haastavat ympäristöolot voivat olla juuri oikeat jollekin toiselle. NSC-pitoisuus määräytyy seuraavien tekijöiden yhteisvaikutuksesta: geneettinen potentiaali, lämpötila, veden määrä, valon voimakkuus, vuorokauden aika, kasvuvaihe, kasvin ravinnetasapaino, kasvin osa ja heinän tapauksessa heinän korjuuajan olot. Nämä tekijät voivat olla kumulatiivisia tai vaikuttaa vastakkaiseen suuntaan. Hiilihydraateille herkän hevosen rehusta pitää aina määrittää NSC-pitoisuus analysoimalla.
Geneettisestä potentiaalista on enemmän tietoa sivulta www.safergrass.org (englanniksi).
5.3 Laiduntaminen “riskiryhmän” hevosilla
5.3.1 Hiekkatarha ja rajoitettu laidunnusaika
Jos sinulla ei ole hiekkatarhaa, tee sellainen nyt. Rajaa laitumestasi tarpeeksi pieni alue, jotta hevoset syövät ruohon sieltä kokonaan ja tallaavat ja tuhoavat ruohon tomuksi. Hevoslauma tuhoaa ruohon nopeasti. Lyhyeksi syöty ruoho EI kuitenkaan vielä riitä, vaan maan pitää olla täysin eloton. Kyntäminen tai kasvintorjunta-aineiden käyttö on toinen vaihtoehto, mutta paljon enemmän aikaa ja vaivaa vievä. Kasvimyrkkyjen käytön jälkeen hevosta ei voi heti laittaa alueelle.
Jos hevosesi tai ponisi kuuluu kaviokuumeriskiryhmään, aloita vihreän ruohon laidunnus hyvin varovaisesti. Vihreää ruohoa saa syöttää enintään 15 minuuttia muutaman ensimmäisen päivän ajan ja laidunnusaikaa voi lisätä vain 10 minuuttia kerrallaan, muutaman päivän välein. Tämän vaiheen aikana hevosta pitää seurata tiiviisti joka päivä. Kathryn Watts ravuuttaa hevosiaan taluttaessaan niitä laitumelle tai, jos laidun on tarhan vieressä, seuraa hyvin tarkkaan, kuinka ne liikkuvat laidunportin avautuessa. Jos yleensä laitumelle pukitellen laukkaava hevonen käveleekin sinne hitaasti ja varovaisesti, hän ottaa hevosen kiinni ja kävelyttää sitä kovalla alustalla kaviokuumeoireiden tutkimiseksi. Jos hevosessa näkyy pientäkään merkkiä kavioiden arkuudesta, se ei mene laitumelle tai tarhaan, vaan saa ensiapua.
Joku hevonen saattaa joutua ongelmiin laiduntaessaan yli 30 minuuttia päivässä; joku toinen voi sietää hyvin 90 minuuttia, joku neljä tuntia. Sinun täytyy itse päättää. Kathryn Watts päästää hevosensa laitumelle aamunkoitteessa ja koska hän on keksinyt keinot pitää NSC-pitoisuudet kurissa laitumellaan, hän on voinut lisätä laidunnusaikaa 30 minuutista kahteen tuntiin päivässä.
5.3.2 Parhaat ajat, huonoimmat ajat
Jotta ymmärtäisit paremmin näiden suositusten perusteita, suosittelen alkuperäisen englanninkielisen tekstin lukemista sivulta www.safergrass.org
Turvallisin aika laiduntaa: aikainen aamu; sellaisen yön jälkeen, jolloin yön alhaisin lämpötila oli yli 5 °C; vegetatiivisen kasvun vaiheessa olevalla nurmella (ruohossa on lehtiä, ei kukintoja) ja riittävästi vettä ja ravinteita saaneella nurmella. Varjoisilla alueilla sokerin kertyminen on hitaampaa. Pilvisen sään kestäessä pitkään NSC-pitoisuudet laskevat entisestään.
Vaarallisin aika laiduntaa: myöhään iltapäivällä tai aikaisin illalla aurinkoisena päivänä; mykeröllä olevalla tai kukkivalla nurmella; mihin tahansa aikaan päivästä, jos lämpötila laski edellisenä yönä alle 5 °C:een; veden tai ravinteiden puutteen vaivaamalla nurmella; ylilaidunnuksen tai leikkuun jälkeensä jättämällä ruohontyngällä, erityisesti myöhään syksyllä (tai talvella ikivihreän nurmen alueilla).
Kathryn Watts asuu kylmällä, kuivalla ja aurinkoisella vuoristoalueella (2.3 km meren pinnan yläpuolella). Hänen kaviokuumeponinsa pysyvät kokonaan poissa vihreältä ruoholta ensimmäisten vihreiden versojen ilmestymisestä noin kesäkuun alkuun asti, jolloin yölämpötilat eivät enää laske pakkasen puolelle. Hänen poninsa sietävät rajoitettua laiduntamista oikein hoidetulla ja kastellulla laitumella kesän läpi. Kun lämpötilat laskevat pakkasen puolelle syksyllä, ponit ovat jälleen poissa laitumilta, kunnes ruoho on kuollut aivan kasvin tyveen saakka. Sen jälkeen Kathryn odottaa, että sade tai sulava lumi huuhtoo ruohosta siihen jäätymisen aikana kertyneet sokerit, ennen kuin päästää ponit laitumelle. Ponit saavat laiduntaa neljä tuntia päivässä talvikuukausien ajan.
Menestyksekäs laidunnussuunnitelma vaihtelee eri ilmastoissa ja ruoholajien mukaan ja siihen vaikuttaa paljon se, kuinka hyvin laitumia hoidetaan.
5.3.3 Kuollut ruoho
Kun ruoho on kokonaan kuollutta, ruskeaa ja kuivunutta ja kun se on altistunut tarpeeksi sokereita huuhtovalle kosteudelle, se on paljon turvallisempaa laiduntaa. Jos ruoho on hyvin kylmänkestävää, se voi pysyä vihreänä ikuisesti ja jopa ponnahtaa ylös ja alkaa kasvaa lumen alla. Jatkuvissa yöpakkasissa vihreänä pysyvä ruoho on ERITTÄIN sokeri- ja fruktaanipitoista, varsinkin jos aurinko paistaa eikä lumipeitettä ole. Pitoisuudet ovat noin viisi kertaa normaalia suurempia. Eli hevoset eivät tarvitse tätä ruohoa kovinkaan paljon saadakseen yliannoksen. Varo valikoivaa laidunnusta! Kathryn:in hevosista yksi etsii varta vasten pienet vihreät ruohontyngät ja jättää kuolleen ruohon syömättä. Jos haluat kokeilla riskiryhmän hevosella laidunnusta kuolleella ruoholla, aloita totutus yhtä varovasti kuin vihreän ruohon totutus. Jos sää on ollut sateetonta, on suositeltavaa lähettää ruoho analysoitavaksi NSC-pitoisuuden selvittämistä varten. Älä oleta ruohon olevan turvallista, jos se on suurimmaksi osaksi kuollutta. Timotein sänki saattaa sisältää 36 % kuiva-aineesta fruktaania ja kasvin tyvituppi saattaa sisältää 49 % fruktaania [Butler]. Älä anna hevosten syödä ruohoa aivan maahan asti tai laitumesi kärsii ensi keväänä.
5.3.4 Kuonokopat
Tämä saattaa olla paras vaihtoehto, jos hevosesi kestää laidunnusta ainakin 6 tuntia päivässä ilman kuonokoppaa. Kuonokoppa saattaa rajoittaa syötävän ruohon määrää riittävästi, että hevonen voi olla ainakin suurimman osan päivästä laitumella. Ole varovainen: jotkut hevoset pystyvät syömään hyvinkin tehokkaasti kuonokopassa olevien reikien läpi tai saavat suurennettua näitä reikiä. Kuonokoppia on olemassa useita malleja. Kiinnityksen tulisi olla sellainen, että se katkeaa hevosen juuttuessa kiinni kuonokopastaan. Jos hevosesi ei siedä ollenkaan vihreää ruohoa, yksi vaihtoehto voi olla teipata kuonokopan reiät kokonaan kiinni. Näin hevonen voi silti ulkoilla toisten hevosten kanssa rajoitetun ajan. Ole erityisen varovainen kuonokopan käyttämisen suhteen, jos hevosta ei voida tarkkailla koko päivää. Jotkut hevoset saattavat oppia irrottamaan kopan.
5.3.5 Kaistalelaidunnus
Tässä on kysymys saatavilla olevan ruohon määrän rajoittamisesta siirrettävien aitojen avulla. Käytännössä tämä onnistuu helposti sähkölanka-aidan avulla. Aitaa siirretään joka päivä sen verran, että käytettävissä oleva laidun tarjoaa rajoitetun määrän ruohoa. Aitaa aikaisemmin laidunnettu alue pois hevosten käytöstä, jotta ruoho saa elintärkeän toipumisajan.
5.3.6 Kokonaan laidunnuksesta luopuminen
Valitettavasti jotkut riskiryhmän hevoset ja ponit eivät kestä ollenkaan vihreää ruohoa. Nämäkin hevoset saattavat sietää täysin kuollutta, ruskeaa, ruohoa talvella sateiden huuhdottua ylimääräiset hiilihydraatit pois. Ruohon pitää olla täysin kuollutta. Ei vihreitä versoja eikä vihreää edes kasvin tyvessä. Jos vihreyttä on yhtään jäljellä, tämä osa on hyvin sokeripitoista kylmyydestä ja kuivuudesta johtuen. Huomaa myös, että jotkut rikkaruohot saattavat sisältää hyvin paljon ei-rakenteellisia hiilihydraatteja. Jos hevosesi syö tarhassaan olevia rikkaruohoja, harkitse niiden lähettämistä analysoitavaksi. Ruohonäytteet tulee pakastaa välittömästi ja lähettää kylminä.
6 Safergrass tarvitsee apuasi
Kathryn Watts ei saa palkkaa tekemästään tutkimustyöstä. The Animal Health Foundation on ollut hänen ainoa tukijansa, mutta koska säätiöllä on paljon tärkeää tutkimustyötä rahoitettavanaan, sen rahoitus on hyvin rajallista.
Safergrass -sivustolla on ollut yli 60 000 vierailijaa kolmessa vuodessa. Saamiensa sähköpostien perusteella Kathryn tietää, että hänen tekemänsä tutkimustyö on ollut monien hevosten pelastus. Jos jokainen tästä tiedosta hyötynyt antaisi muutamia dollareita, voisimme lievittää merkittävästi kroonista kaviokuumetta sairastavien hevosten kärsimyksiä ja heidän omistajiensa ahdistusta. Kathryn saa paljon iloa niiden ihmisten sähköposteista, joiden hevoset ovat kivuttomia ja selviävät ilman lääkkeitä ensimmäistä kertaa kuukausiin omistajan luettua heinän liotuksella saavutetuista tuloksista. Heinän liotuskoe sai rahoitusta 1500 dollaria. Ajattele, miten paljon voisimme saada aikaan 15 000 dollarilla!
Tähänastiset tutkimukset ovat olleet vasta pintaraapaisu. Tarvitaan lisää tietoa siitä, miten laidunnurmia pitää hoitaa, että sokeripitoisuudet voidaan pitää kestävällä tavalla alhaisina intensiivisesti laidunnetuilla laitumilla. Laitumen eri hoitotoimenpiteiden vaikutusta sokeripitoisuuksiin pitää tutkia lisää. Ajattele, miten upeaa olisi, jos kaviokuumehevosemme voisivat laiduntaa turvallisesti luontoäidin tarkoittamalla tavalla!
Krooninen kaviokuume voi tulla hyvin kalliiksi korkeine eläinlääkäri- ja kengityskuluineen. Mutta jos hevosesi tila on vakiintunut tästä saamiesi neuvojen perusteella, harkitse antavasi hieman apua muille hevosenomistajille samassa tilanteessa. Lahjoita se, mitä säästit viime kuussa lääkekuluissa näitä neuvoja noudattamalla. Kiitos avustasi!
Safergrass –esitelmä (englanninkielinen) on saatavilla CD:llä (Power Point). Sisältää viimeisimmät tutkimustulokset.
Voit lahjoittaa rahaa Kathrynin tutkimustyöhön tai tilata Safergrass –CD:n sivuilla www.safergrass.org
Jos haluat tilata CD:n tai lahjoittaa rahaa tutkimustyöhön, mutta englanninkieli tuottaa ongelmia, ota yhteys nina(piste)johanna(piste)jaakkola(at)gmail(piste)com.
7 Lähdeluettelo
Argenzio, Hintz, Effect of Diet on Glucose Entry and Oxidation Rates in Ponies, 1972 J. Nutrition, 102: 879-892
Butler, Bailey Chemistry and Biochemistry of Herbage, Vol. 1 and 2, 1973 Academic Press
Hatfield, Improving alfalfa utilization, US Dairy Forage Research Center, 1996 Informational Conference with Dairy and Forage Industries, pp. 15-22
Hoffman, Carbohydrate Metabolism in Horses, In: Ralston, Hintz (eds):Recent Advances in Equine Nutrition, 2003, International Veterinary Information Service, Ithaca, NY, USA
Ralston, Nockels, Differences in diagnostic test results and hematologic data between ages and young horses. Am J Vet Res 1988 Aug: 49(8): 1387-92
Valentine, Van Saun, Thompson, Hintz, Role of Dietary carbohydrate and fat in horses with equine polysaccharide storage myopathy, JAVMA, 2001, ,219:1537-1544
Copyright 2006 Kathryn Watts, Rocky Mountain Research & Consulting, Inc.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kaviokuume yleistyy
(julkaistu Pro Hevonen -lehden nrossa 5-6/ 2007)
Monet pitävät kaviokuumetta vain shetlanninponien tai selvästi ylipainoisten hevosten vaivana. Kaviokuumeeseen voivat kuitenkin sairastua kaikenrotuiset hevoset. Yleisin syy kaviokuumeen puhkeamiseen on rehujen liiallinen sokeri- tai tärkkelyspitoisuus, joka aiheuttaa ongelmia etenkin kevyessä käytössä oleville harrastehevosille. Lievät kaviokuumetapaukset jäävät usein hevosenomistajilta huomaamatta, mutta aiheuttavat kengittäjille riesaa irtoseinäisyyden ja putoilevien kenkien muodossa.
Kavion sälekerros – elävä tarranauha
Kavion uloin kerros eli kavion sarveisseinä kiinnittyy kavion sisäosaan (martokavioon) sälekerroksen avulla. Sälekerros on kuin elävä tarranauha, joka pitää kavion kuolleen ulkoseinän kiinni verisuonia sisältävässä martokaviossa. Kavion pohjasta katsottaessa sälekerros näkyy kellertävänä tai rusehtavana hammasmaisena nauhana, jota kutsutaan valkoviivaksi. ”Tarra” on normaalissa kaviossa erittäin luja ja sen auki repimiseen tarvitaan valtavia fyysisiä voimia. Minkäänlainen kavion maahan iskeytymisessä syntyvä tärähdys ei pysty repimään ehjää ja tervettä tarranauhaa auki.
Tarran rakenne on sikäli mielenkiintoinen, että sitä jatkuvasti hajotetaan ja kasataan uudestaan. Kavion sarveisseinä kasvaa ruunurajasta alaspäin ja on siten jatkuvassa liikkeessä martokavioon nähden. Tarran väkäsien eli sälekerroksen säleiden pitää siksi jatkuvasti irrota ja kiinnittyä uudelleen, että sarveisseinä pysyisi kiinni martokaviossa. Tästä irrotustoiminnasta vastaavat MMP -nimiset entsyymit (matrix metalloproteinase).
Kaviokuumeessa MMP -entsyymien toiminta kiihtyy ja säleiden normaali irrotustoiminta ikään kuin ryöstäytyy käsistä. Tarranauhan puoliskot irtoavat toisistaan ja väliin jää tyhjä rako. Kavion ulkoseinä ei enää ole kiinni martokaviossa. Samalla kavioluu menettää kiinnityksensä kavion seinään, vetäytyy kauemmaksi etuseinästä ja myöhemmin, useiden päivien kuluttua, mahdollisesti kääntyy alaspäin. Kavioluun kääntyminen voi olla lähes olematonta tai jopa 20 astetta: kaikki riippuu sälekerroksessa tapahtuneen vaurion laajuudesta.
Ulospäin näkyvänä todisteena kaviokuumeesta on vako kavion sarveisseinässä ja vaon alapuolella pullistuma, ”kasvurengas”. Kaviokulma muuttuu tulehduskohdassa ja kavio näyttää ikään kuin koostuvan kahdesta eri kulmassa kasvavasta osasta. Nämä ulkoiset merkit tulevat näkyviin kuitenkin vasta, kun tulehduskohta on liikkunut kavion kasvun seurauksena ruunurajasta alaspäin jonkin aikaa, yleensä noin 2-3 kuukauden kuluttua akuutista kaviokuumeesta.
Irtoseinä voi olla merkki lievästä kaviokuumeesta
Kuten edellä todettiin, terve sälekerros on erittäin vahva. Jos kengät irtoilevat jatkuvasti, valkoviivan paikalla on rako, kavion seinät näyttävät pullistuneilta tai niissä on korostuneita kasvurenkaita, syynä voi olla lievän kaviokuumeen aiheuttama tulehdus. Valkoviivaksihan kutsutaan sälekerroksen alinta osaa, joka näkyy kavion pohjasta katsottaessa. Jos terveen valkoviivan muodostaman kellertävän ruskean, hammasmaisen, nauhan paikalla on tumman ruskea ja likaa täynnä oleva vako, sälekerroksen tässä kohdassa on ollut tulehdus sen ollessa ruunurajassa (noin 9-12 kk sitten).
Monet syyttävät valkoviivan tuhosta eli irtoseinäisyydestä bakteereita ja sieniä, mutta terve valkoviiva on todellisuudessa erittäin tiivis rakenne eikä bakteerien ja sienien kasvulle ole siinä juuri mitään mahdollisuuksia. Sen sijaan tulehduksen heikentämä valkoviiva, jossa sälekerrokset ovat jo valmiiksi erkaantuneet toisistaan, on erittäin altis kaikenlaisten patogeenien hyökkäyksille. Valkoviivan sieni- ja bakteeri-infektiot voivat siis olla pikemminkin irtoseinäisyyden seuraus kuin syy. Infektiot heikentävät valmiiksi rikkonaista rakennetta entisestään, joten tästä syystä niitä on toki syytä yrittää hoitaa. Parasta hoitoa on kuitenkin sälekerroksen repeämien ennaltaehkäisy ja tämä toteutetaan kiinnittämällä huomiota hevosen ruokintaan.
Ruokintaperäisen kaviokuumeen synty
Kaviokuumeen syyksi on aikaisemmin epäilty monennäköisiä tekijöitä verenkiertohäiriöistä rehujen liialliseen valkuaispitoisuuteen. Uusimmat tutkimukset osoittavat kuitenkin, että ilmeisesti ainakaan rehujen valkuaisaineilla ei näyttäisi olevan tekemistä kaviokuumeen kanssa. Pohjimmiltaan kaviokuume on aineenvaihduntahäiriö. Häiriö voi olla seurausta esimerkiksi hormonaalisista tekijöistä tai tiettyjen bakteerien liikakasvusta suolistossa. Yleisin syy haitallisten bakteerien ylenmääräiseen kasvuun on liiallinen liukoisten hiilihydraattien määrä rehuissa. Mm. Streptococcus- suvun bakteerit tuottavat bakteerimyrkkyjä, joiden on todistettu pystyvän aktivoimaan sälekerrosta tuhoavia MMP-entsyymejä.
Riskiryhmän hevoset
Ruokintaperäiselle kaviokuumeelle erityisen alttiita ovat kevyessä käytössä olevat harrastehevoset (kaikenrotuiset), ”pullahevoset”, alkuperäisrotuiset hevoset ja vanhat hevoset. Harrastehevosia ruokitaan tyypillisesti liian suurilla väkirehumäärillä niiden tekemään työhön nähden: kevyessä työssä oleva hevonen saa kaiken tarvitsemansa energian runsaasta hyvälaatuisesta heinästä eikä tarvitse lainkaan kauraa tai viljoja. Alkuperäisrotuiset hevoset ovat sopeutuneet elämään karussa ympäristössä, jossa ravinnon sokeripitoisuus on alhainen. Vanhoille hevosille voi kehittyä sokeriyliherkkyys samalla tavoin kuin vanhoille ihmisille. Eräässä tutkimuksessa todettiin yli 70 prosentilla tutkituista yli 20-vuotiaista hevosista merkkejä muuttuneesta sokeriaineenvaihdunnasta. Muita kaviokuumeelle altistavia tekijöitä ovat mm. liikalihavuus ja insuliiniresistenssi (liittyvät usein yhteen), Cushingin tauti ja muut aineenvaihduntasairaudet.
Liiallisesta hiilihydraattien saannista kertovia varhaisia varoitusmerkkejä ovat edellä kuvatun irtoseinäisyyden lisäksi ripuli, veden tulo peräsuolesta sontakikkareiden jälkeen, kiukkuisuus, ärtyisyys, ”kuumeneminen”, lihasten jäykkyys, toistuvat ähkyt ja lieväkin digitaalipulssi (tuntuu keskellä vuohisen sisäsivua).
Akuutissa kaviokuumeessa hevonen ontuu tai aristaa kavioitaan etenkin kovalla alustalla ja yrittää siirtää painoa pois tulehtuneilta kavioilta (yleensä etukavioilta). Kavioiden lämpö ei yksinään ole hyvä indikaattori: terveetkin kaviot voivat toisinaan tuntua lämpimiltä. Jos hevosella kuitenkin on selvästi normaalia lämpimämmät kaviot ja se lisäksi ontuu tai aristaa kavioitaan, jalassa on turvotusta heti ruunurajan yläpuolella ja vuohisessa tuntuu selvä digitaalipulssi, pitää eläinlääkäri soittaa paikalle viivyttelemättä.
 |
| Irtoseinäinen kavio. Kaviossa on valkoviivan paikalla sekundaarista heikkolaatuista solukkoa (lamellar wedge) ja/ tai tyhjää/ likaa. Alkuperäinen sälekerros on antanut periksi ja "karannut" tässä kaviossa monta senttiä kohti ruunurajaa. Toisin sanoen kavion seinä ei ole alaosaltaan oikeastaan ollenkaan kiinni martokaviossa. "Paikka-aineen" virkaa toimittava solukko (lamellar wedge) ei pysty pitämään kavion ulkoseinää kunnolla kiinni, vaan seinä repeää joka askeleella aavistuksen lisää aiheuttaen hevoselle kipua. Ehjän valkoviivan puuttuessa kavioon pääsee helposti bakteereita, jotka aiheuttavat mm. kaviopaiseita ja pahentavat sälekerroksen tulehdustilaa. Irtoseinäisyyttä torjutaan oikealla ruokinnalla ja tiheillä vuoluilla. Irtoseinäistä kaviota ei saa päästää kasvamaan milliäkään ylipitkäksi: mitä pidempi kavion seinä sitä suurempi vipuvarsi eli mekaaninen paine ja sitä todennäköisemmin kavion seinä repeää yhä pidemmältä matkalta irti martokaviosta. |
Huomio kiinnitettävä ei-rakenteellisiin hiilihydraatteihin
Hevosen ruoansulatukselle ongelmia aiheuttavat nimenomaan ei-rakenteelliset hiilihydraatit. Käsitteet ”rakenteellinen” ja ”ei-rakenteellinen” viittaavat hiilihydraattien käyttötarkoitukseen kasvin kannalta. Rakenteellisilla hiilihydraateilla tarkoitetaan yleensä kasvisolun soluseinän hiilihydraatteja, kuten selluloosaa, pektiinejä ja glykaaneja. Ne muodostavat kasvisolun tukirangan. Ei-rakenteellisiin hiilihydraatteihin puolestaan kuuluvat sokerit, tärkkelys ja fruktaanit. Niitä kasvi käyttää kasvuunsa ja tekee niistä kulloinkin tarvitsemiansa yhdisteitä.
Pelkkä rehun energiasisältö (MJ tai RY) ei suoraan kerro mitään, koska nämä luvut sisältävät myös vaarattomat rakenteelliset hiilihydraatit. Toki lihomiseen taipuvaisten hevosten kohdalla on syytä kiinnittää huomiota myös rehujen energiasisältöön, sillä liikalihavuus itsessään altistaa kaviokuumeelle. Hiilihydraattiherkistä hevosista puhuttaessa tarkoitetaan kuitenkin niitä hevosia, joiden ruokinnassa pitää rajoittaa nimenomaan sokereiden, tärkkelyksen ja fruktaanin määrää. Kuidun määrää ei suinkaan tarvitse rajoittaa. Päinvastoin, kuidut ovat terveellisiä ja välttämättömiä hevosen hyvinvoinnin kannalta. Ratkaisu ei siis voi olla esimerkiksi heinän määrän vähentäminen, vaan heinän laadun muutos.
Riskiryhmän hevosten ruokinta
Hiilihydraateille herkkien hevosten ruokinnassa tulee välttää sokeri-, tärkkelys- tai fruktaanipitoisuudeltaan korkeita rehuja. Näitä ovat mm. kaikki viljatuotteet (kaura, ohra, vehnä, maissi, panimoiden sivutuotteet, leipä, leseet, viljapohjaiset myslit ja pelletit) ja melassi.
Oljet eivät ole pelkkää kuitua, vaan niissäkin on sokereita. Olkien hygieeninen laatu vaihtelee ja herkimmät hevoset voivat saada suolisto-oireita oljista myös tästä syystä. Hiilihydraateille herkälle hevoselle ei tulisi syöttää olkia, ellei niiden sokeripitoisuutta ole ensin selvitetty analyysillä.
Heinän hiilihydraattipitoisuudet vaihtelevat korjuuajankohdasta ja -tavasta riippuen. Koska heinää syötetään hevoselle niin suuria määriä päivässä, muutaman prosentinkin ero heinän sokeri- tai fruktaanipitoisuudessa voi vaikuttaa herkän hevosen hyvinvointiin. Otetaanpa esimerkki: Hevoselle syötetään heinää 20 kg päivässä. Jos heinän sokeripitoisuus on 14 % kuiva-aineesta eli 140 g/ kg ja kuiva-aineprosentti on 83, niin heinä sisältää sokeria 20 kg x 0,83 x 0,14 = 2,3 kg (fruktaanit sisältyvät lukuun). Jos heinän sokeripitoisuus sen sijaan on 12 %, niin samalla tavoin laskettuna 20 kg x 0,83 x 0,12 = 1,99 kg. Parin prosentin pudotus heinän sokeripitoisuudessa vähensi hevosen saaman sokerin määrää 300 grammalla. Vain harva syöttäisi hevoselleen 300 grammaa eli reilua kolmea desilitraa sokeria makupalana, mutta näin helposti sama määrä tulee heinästä!
Osa heinän sisältämästä sokerista häviää heinää kuivattaessa: kasvit jatkavat soluhengitystä eli sokerin kuluttamista korjuun jälkeen, kunnes kosteuspitoisuus on noin alle 40 %. Kuivausajan pituudella on siis vaikutusta siihen, kuinka paljon sokeria ehtii kulua. Säilöheinässä saattaa olla enemmän ei-rakenteellisia hiilihydraatteja kuin kuivaheinässä, sillä säilöheinää kuivataan lyhyemmän aikaa. Koska hevoselle käytettävät säilörehut ovat usein melko kuivia ja korsiintuneita (kuiva-aineprosentti yli 60), säilönnän aikana rehussa ei myöskään tapahdu sokereita kuluttavaa käymistä. Säilöheinä ei siis välttämättä ole OK herkimmille hevosille, vaikka se olisikin ”ihan kuivaheinän näköistä” - siinä voi silti olla huomattavasti enemmän sokereita kuin kuivaheinässä.
Heinän korjuuajankohta vaikuttaa sokeripitoisuuksiin merkittävästi. Mitä nuorempana heinä korjataan, sitä todennäköisemmin siinä on alhainen sokeripitoisuus. Aktiivisen vegetatiivisen kasvun vaiheessa sokerit kuluvat uusien kasvisolujen tuotantoon. Halla, kuivuus ja ravinteiden puute johtavat sokereiden kertymiseen: yhteyttäminen (sokerin tuotanto) jatkuu, mutta kasvu (sokerin kulutus) hidastuu. Kuivaheinässäkin voi siten olla huomattavan korkeita sokeripitoisuuksia, jos se on tehty myöhään tai epäsuotuisten kasvuolojen jälkeen. Ainoa varma keino sokeripitoisuuksien selvittämiseen on teettää heinästä analyysi.
Laiduntamista on yleensä välttämätöntä rajoittaa hiilihydraattiherkkien hevosten kohdalla, sillä tuoreessa ruohossa voi olla korkeita sokeri- ja fruktaanipitoisuuksia (jopa yli 40 prosenttia). Kukin hevonen on yksilö ja kaviokuumehevostenkin sokerinsietokyvyssä on yksilöllisiä eroja. Joku hevonen voi kestää useamman tunnin laidunnusta päivässä, toinen vain varttitunnin.
Maalaisjärkeä ja heinäanalyysi
Mitä sitten käytännössä pitää tehdä? Onko syytä paniikissa poistaa hevoselta kaikki viljat ja vaihtaa heinää, jos kengittäjä mainitsee kavioiden lievästä irtoseinäisyydestä? Ei suinkaan. Jos hevonen ei ole koskaan sairastanut akuuttia kaviokuumetta kovine kipuineen eikä sen vatsa ole ripulilla, niin ruokintaa ei tarvitse lähteä muuttamaan radikaalisti. Riittää, että tarkistaa ruokinnan hiilihydraattipitoisuuden ja alentaa sitä mahdollisuuksien mukaan. Esim. vähentää viljoja tai jättää ne kokonaan pois. Jos heinässä on analyysin mukaan paljon sokeria, sen määrää voi hieman vähentää ja vaihtaa tilalle vähäsokerisempia karkearehuja, kuten sinimailasta tai vähäsokerista melassileikettä. Jos hevonen tarvitsee valkuaislisää, viljoja voi korvata esim. pellavansiemenrouheella, soijalla tai sinimailasella. Laihalle hevoselle voi antaa energiantarpeeseen kasviöljyjä väkirehujen sijaan. Liikalihavalta hevoselta sen sijaan voi ja pitää jättää viljat surutta pois eikä niitä pidä korvata millään muilla rehuilla. Kivennäisten saannista on silti välttämätöntä huolehtia kaikilla hevosilla.
Suosittelen kaikille hevosenomistajille heinän lähettämistä analysoitavaksi. Vain analyysillä voi selvittää heinän sokeripitoisuuden. Mitkään ulkoiset merkit eivät ole luotettavia mittareita, koska sokeripitoisuus riippuu niin monesta tekijästä yhtä aikaa. Valion tekemään perusheinäanalyysiin kuuluu sokerianalyysi. Sokeripitoisuutta ilmaisevassa luvussa ovat mukana pelkistävät sokerit ja fruktaanit, eli käytännössä juuri ne yleisimmin ongelmia aiheuttavat heinän hiilihydraatit. Valion käyttämä NIR -analyysimenetelmä ei ole kovin tarkka, mutta se on edullinen ja riittää selvittämään sokeripitoisuuksien tason suurin piirtein.
Kukaan ei ole tieteellisesti tutkinut, kuinka paljon mitäkin sokeria hevoset sietävät ja yksilöiden välillä on joka tapauksessa suuria eroja. Amerikkalainen hiilihydraattiasioihin erikoistunut maataloustutkija Kathryn Watts toteaa käytännön kokemustensa perusteella heinän sokeripitoisuuksista seuraavaa: alle 10 % (100 g/ kg) sopii akuuttia kaviokuumetta sairastavalle hevoselle; 10 - 12 % käy hiilihydraattiherkälle hevoselle, joka ei onnu ja jota liikutetaan; 12 - 14 % (120- 140 g/ kg) on OK normaalille keskivertohevoselle ja soveltuu herkälle hevoselle liotettuna; 14 - 18 % (140 - 180 g/ kg) on vielä OK normaalille kohtuullisessa työssä olevalle hevoselle, mutta viljaa pitää vähentää; yli 18 % laukaisee kaviokuumeen hiilihydraattiherkässä hevosessa ja 25 % (250 g/ kg) tai enemmän aiheuttaa ripulia mille tahansa hevoselle. Pitoisuudet ovat ei-rakenteellisten hiilihydraattien kokonaismääriä kuiva-aineessa, sisältäen sokerit, fruktaanit ja tärkkelyksen. Lukuja voi verrata Valion rehuanalyysissä ilmoitettuun sokeripitoisuuteen, kyse on suurin piirtein samasta asiasta.
Herkimpien hevosten omistajien ei missään nimessä kannata ostaa heinää ilman analyysiä. Vähäsokerisen heinän löytäminen ei nykyään ole helppoa, joten sitä kannattaa kerralla ostaa koko vuoden varasto. Jos hevonen sairastuu akuuttiin kaviokuumeeseen eikä sopivaa heinää ole heti tarjolla, heinää voi ensiapuna liottaa sokereiden vähentämiseksi. Liota heinää ainakin 1-2 tuntia kylmässä vedessä tai 30 minuuttia kuumassa vedessä, valuta heinä ja syötä ennen kuin se ehtii homehtua. Käytä joka kerta uutta vettä, koska sokerit kertyvät veteen. Heinän tulee olla liotettaessa kokonaan veden alla. Tällä liotuskäsittelyllä heinän sokeripitoisuus vähenee keskimäärin noin 30 %.
------------------------------------------------------------------------------------------------------
