tiistai 18. tammikuuta 2011

Myslit ja pelletit vs. perusrehut

Teolliset täysrehut eli myslit ja pelletit koostuvat tyypillisesti aika pitkälle samoista raaka-aineista merkistä riippumatta. Pääraaka-aineet ovat lähes aina viljoja. Lisäksi mukana on vaihtelevia määriä soijaa, sinimailasta, öljyjä, siemeniä, yrttejä sekä kivennäisiä ja vitamiineja. Viljat ovat useimmiten edullisemmasta päästä, eli ohraa ja maissia. Myös vehnää ja kauraa on joissakin rehuissa. Kauran maailmanmarkkinahinta on kallis, vaikka sitä Suomessa saakin edullisesti.

Periaatteessa minkä tahansa myslin tai pelletin pystyy korvaamaan edullisemmin käyttämällä suoraan mainittuja perusraaka-aineita: viljoja, soijaa, sinimailasta jne. Kivennäisten saannin pystyy säätelemään tarkemmin ja paremmin kun ottaa ne erillisestä pussista. Myslien ja pellettien etuna onkin oikeastaan vain kaksi asiaa:
- helppo ja nopea annostelu
- kypsennetyt viljat (ne joissa niitä on).

Viljojen kypsentäminen, pelletiksi puristaminen ja mikronisointi infrapunavalon avulla ovat keinoja lisätä ohutsuolessa tapahtuvaa hiilihydraattien hajotusta. Näillä menetelmillä ei ole vaikutusta rehun kokonaissulavuuteen, mutta niillä voidaan lisätä ohutsuolessa tapahtuvan hajotustyön osuutta pilkkomisprosessissa. Tällä tavoin suurempi osa hiilihydraateista imeytyy glukoosina verenkiertoon ja pienempi osuus mikrobikäymisen tuotteina, haihtuvina rasvahappoina ja maitohappona. Tällä on merkitystä lähinnä kilpahevosten ruokinnassa. Riippumatta viljan käsittelytavasta on tärkeää rajoittaa kerralla syötettävän vilja-annoksen määrä mahdollisimman pieneksi. Tärkkelyksen kerta-annoksen määrä ei koskaan saa ylittää 4 g/ kg ruumiinpainoa (2 kg puhdasta tärkkelystä eli noin 3-4 kg kauraa 500-kiloiselle hevoselle) tai liian suuri osa tärkkelyksestä jatkaa hajoamattomana matkaansa paksuun suoleen ja siellä tapahtuvaan mikrobikäymiseen..

Parhaimmat myslit  ja pelletit ovat mielestäni sellaisia, joissa on monipuolinen koostumus, tarpeeksi suuret kivennäis- ja vitamiinipitoisuudet ja joissa ei ole huonosti sulavia ja turhia ainesosia, kuten viljojen kuorijauhoa, leseitä tai olkea. Parhaissa täysrehuissa öljyt ovat korkealuokkaisia ja kylmäpuristettuja eikä hevosen elimistöä siten rasiteta hapettuneilla rasvoilla.

Useinhan rehuvalmistajat pyrkivät nimenomaan varmistamaan ensisijaisesti sen, etteivät hevoset ainakaan saa mistään yliannostuksia, pienet kivennäisvajeet eivät heitä kokemukseni mukaan juuri huoleta.  Aliannostukset kun eivät johda välittömiin seuraamuksiin. Olen tätä asiaa kysellyt mm. Eviran rehuvalvonnan johtajalta ja saanut tietää, että Evira periaatteessa kyllä voi  puuttua harhaanjohtavaan markkinointiin, mutta käytännössä heillä ei ole resursseja valvoa kaikkia väitteitä kuten "Tästä rehusta hevosesi saa kaiken tarvitsemansa ilman muita purkkeja". Eli kukaan ei siis valvo sitä, toteutuvatko hevosten ravinteiden tarpeet oikeasti silloin kun syötetään täysrehua X. Yleensä ne eivät täyty, vaan puutetta jää hivenaineista ja vitamiineista, erityisesti kalliista E-vitamiinista.

Yksi suuri epäkohta täysrehujen markkinoinnissa ja annostelusuosituksissa on myös se, että niissä ei koskaan kerrota MILLAISEN HEINÄN kanssa annostelusuositus toimii. Valmistaja epäilemättä täysrehua suunnitellessaan käyttää "taulukkoheiniä" ja laskee miten paljon täysrehun pitäisi sisältää mitäkin, että heinän puutteet korjataan. Mutta tämän "taulukkoheinän" arvoja ei kerrota, joten asiakkaalla ei ole mitään mahdollisuutta verrata niitä itsellä käytössä olevaan (lähes aina huomattavasti ravintoköyhempään) heinään.

Ehkä kaikista suurin epäkohta on, että sellaista harrastehevosille sopivaa täysrehua, josta hevonen todella saisi "kaiken tarvitsemansa ilman muita purkkeja" ei ole markkinoilla kuin pari hassua valmistetta. Nämä muutamat harvinaisuudet eivät ole halvimmasta päästä eivätkä valitettavasti myöskään kotimaisia. Suuri valtaosa kaikista kotimaisista ja ulkomaisista harrastehevosille markkinoiduista rehuista ei sovellu harrastehevosen ruokintaan! Jos niitä syöttää annosteluohjeen mukaisesti, harrastehevonen saa aivan liikaa energiaa ja lihoo, kun otetaan huomioon suomalaisille hevosille tyypillisesti syötetyt heinämäärät. Jos niitä taas syöttää vähänkin vähemmän kuin annosteluohjeen verran, jää heti puutetta kivennäisistä ja vitamiineista.

Harrastehevosille ja harrastekilpahevosille myslejä tai pellettejä syötettäessä täytyy varautua täydentämään ruokintaa hivenaine- ja vitamiinivalmisteilla. Myslejä ja pellettejä ei yleisesti ottaen (muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta) voi syöttää niin paljon kuin mitä pussin kyljessä suositellaan, ellei sitten halua pudottaa hevosen heinämäärää noin viiteen - kuuteen kiloon per keskikokoinen hevonen. Hevosen terveyden vuoksi ja mahahaavan ym. ongelmien torjumiseksi on kuitenkin parempi syöttää heinää enemmän.

12 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Hei Anniina! En löytänyt kyseisen rehun ravintosisältöä netistä. Täytyisi tietää kaikkien ravinteiden pitoisuudet kilossa rehua, että voisi sanoa, tuoko rehu todellisuudessa kaiken hevosen tarvitseman ilman muita purkkeja. Tämä lupaus on rehumarkkinoilla yleinen, mutta valitettavan harvoin lunastettu.

    VastaaPoista
  4. Paljonko annetaa suurinpiirtein hevoselle jolla ratsastetaan suunnilleen 2h päivässä kauraa ? :)

    VastaaPoista
  5. Riippuu heinäanalyysin tuloksista :-) Ja voipi olla ettei ole tarve antaa ollenkaan, riippuu paitsi heinän analyysituloksista (energia, valkuainen) myös syötettävästä heinämäärästä. Jos hevonen saa kaiken tarvitsemansa energian ja valkuaisen jo heinästä, ei kauroja tai myslejä tarvitse syöttää ollenkaan. Riittää kivennäis- ja vitamiinitäydennys. Hyvin monesti tilanne on että hevonen saa jo "pelkästä heinästä" liikaa energiaa.

    VastaaPoista
  6. Terve.
    Mitä uskot tai tiedät tästä orgaanisesta mineraalista kun Minesyl, mitä Homeopathuset myy? Olen nyt syöttänyt sitä 2kg verran ja 20v mummu Sh:ni on menettänyt tyysti kiillon karvastaan. Sillä ei ole ennen koskaan ollut huono karva.

    Ja 12v Sh:ni jolla on varsa sillä ei ole kiilloton karva mutta saako se siitä Minesylistä todellakin kaiken kalkin ja e- ja b-vitamiinit mitä se tarvitsee. Puhumattakaan kuparista. Seleeniä annan pari kertaa kuukaudessa lisänä.

    Alkaa usko loppua ..
    T. Anna

    VastaaPoista
  7. Hei Anna-Greta! Minesyl ja muut Homeopathusetin myymät valmisteet ovat homeopaattisia valmisteita, eivät kivennäislisiä. Niiden sisältämät kivennäispitoisuudet ovat niin pieniä, ettei niillä ravitsemustieteen viitekehyksestä katsottuna ole mitään ruokinnallista merkitystä. Niiden tehon valmistaja sanoo perustuvan siihen, että ne lisäävät hevosen ravinteiden oton tehokkuutta. Itse en ole homeopatian asiantuntija eikä kyseisestä väitteestä ole olemassa tieteellistä tutkimusta, jonka perusteella minä pystyisin omalla koulutuksellani näiden tuotteiden tehoa arvioimaan. Ainoa mitä voin sanoa, on että on mahdollista, että nämä tuotteet lisäävät ravinteiden oton tehokkuutta jonkin verran ja on myös mahdollista, että ne eivät sitä tee. Joka tapauksessa monien ravinteiden, erityisesti hivenaineiden, pitoisuudet ovat tavanomaisessa suomalaisessa heinässä ja perusrehuissa niin pieniä, että vaikka hevosen ravinteiden oton tehokkuus kasvaisi kaksinkertaiseksi, näiden hivenaineiden saanti ei siltikään olisi täysin riittävää. Erityisesti tämä koskee seleeniä ja jodia, joita Suomen maaperässä ei käytännössä juuri ole sekä useissa tapauksissa myös kuparia, jota on monin paikoin hyvin vähän.

    Itse ajattelen, että homeopaattiset valmisteet eivät sulje pois eivätkä tee tarpeettomiksi monipuolista ruokintaa. Heinällä, kauralla ja melassileikkeellä ei saa riittävästi hivenaineita varsinkaan kasvavan hevosen tarpeisiin. Jotain muuta on syötettävä, vaikka antaisikin homeopaattisia valmisteita. Joko rehulistaa on kasvatettava moninkertaiseksi ja otettava mukaan ravintorikkaampia rehuja tai sitten on käytettävä synteettisiä kivennäis- ja hivenainelisiä jossain muodossa. Tai joku kompromissi näiden kahden väliltä eli ravintorikkaita rehuja sen verran kuin mitä käytännössä on mahdollista ja puuttuvat hivenaineet ja vitamiinit pullosta tai purkista. Lisäksi voi syöttää homeopaattisia valmisteita, jos kokee niistä olevan hyötyä hevosen ravinteiden oton tehostamisessa.

    VastaaPoista
  8. Kiitos pitkästä ja perusteellisesta vastauksesta. Tämä antoi jo "järkevämmän" kuvan koko aineesta. Terv Anna-Greta

    VastaaPoista
  9. Tuon Criollo Topin pakkausseloste löytyy heidän kotisivuiltaan, criollo.fi tai heporak.fi menee myös. Itse en tosin sitä saanut auki, mutta sisko sai. Oltaisiin innokkaita kuulemaan mitä mieltä olet rehusta. :)

    VastaaPoista
  10. Mielestäni Criollo Top on hyvin suunniteltu rehu. Annan sille kouluarvosanan kahdeksan puoli :-) Joitakin pieniä vajeita sen kanssa voi jäädä tietyistä hivenaineista, riippuen hevosen koosta ja työmäärästä, tämä on minun kokemukseni perustuen PC-horse -ohjelman kanssa tekemiini ruokintalaskelmiin eri tyyppisille hevosille. Mutta vajeet ovat pieniä ja suht helposti paikattavissa muilla rehuilla. Eli Criollo Topilla saa kyllä aikaiseksi tasapainoisen ruokinnan yhdistelmän pienellä lisävaivalla.

    VastaaPoista
  11. Hei!
    Mitä pieniä vajeita näet Criollo TOP:ssa olevan?

    VastaaPoista
  12. Hei Anne! Minun kohdalle osuneissa tapauksissa jodi ja seleeni ovat jääneet vajaalle. Joskus myös fosfori, jos hevonen on kevyessä käytössä ja/tai lihava, eikä sille voi syöttää viljoja Criollo Topin lisäksi ja heinän fosforipitoisuus on se mikä näyttäisi nykyään usein olevan eli 2 g tai alle per kg ka.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.